Sisäänkirjautuminen

Ensimmäinen biopankki akkreditoitu

10.1.2023
FINAS on tehnyt ensimmäisen biopankkitoiminnan akkreditointipäätöksen joulukuussa 2022. FINAS saavutti valmiuden biopankkitoiminnan akkreditointiin vuoden 2022 alussa, jolloin myös vastaanotettiin ensimmäinen hakemus. Ensimmäinen akkreditoitu biopankki on lääketieteellinen biopankki, joka ylläpitää mm. ihmisperäisiä verinäytteitä tutkimus- ja kehitystyötä varten.


Biopankkitoiminnan akkreditointia alettiin valmistella kansainvälisesti vuonna 2018, kun toimintaan soveltuva standardi ISO 20387 julkaistiin. Katso myös aiemmin julkaisemamme tiedote (linkki 15.10.2018 julkaistuun artikkeliin). FINAS on seurannut standardin käyttöönottoa alusta lähtien ja osallistunut kansainvälisten akkreditointiorganisaatioiden yhteistyöjärjestöjen (ILAC ja EA) akkreditointiohjelman kehittämistyöhön. FINASissa uuden akkreditointiohjelman käyttöönottoon on liittynyt sidosryhmäyhteistyötä, henkilöstön ja ulkopuolisten arvioijien kouluttamista, arvioinnin dokumentaation valmistelua ja asiasta tiedottamista biopankkitoimijoille.

Biopankkitoiminnalla tarkoitetaan biologisen materiaalin ja siihen liittyvän tiedon hankintaa ja varastointia. Biologinen materiaali voi olla ihmis-, eläin- tai kasviperäistä orgaanista materiaalia. Biologinen materiaali voi olla myös mikro-organismeja, yksisoluisia tai monisoluisia organismeja. Biopankkitoiminnan akkreditoinnilla todennetaan biopankkien puolueettomuus ja johdonmukainen toiminta, mikä varmistaa biologisen materiaalin sekä siihen liittyvän tiedon jäljitettävyyden ja laadukkaan käsittelyn. 

​​

biopankki; akkreditointi